Lastentautien tutkimussäätiö jakoi lastentautien tutkimukseen yli 2 miljoonaa euroa
60-vuotisjuhlavuottaan viettävällä säätiöllä on ollut ratkaiseva rooli siinä, että lastentautien tutkimus on kehittynyt Suomessa kansainväliselle huipputasolle.
Lastentautien tutkimussäätiö on myöntänyt lähes 2,3 miljoonaa euroa apurahoja lasten terveyteen ja hyvinvointiin kohdistuvaan tieteelliseen tutkimukseen vuodelle 2023. Tutkimusapurahoja sai yhteensä 101 tutkimusryhmää tai yksittäistä tutkijaa.
Eniten apurahoja haettiin tällä kertaa verisairauksien ja syöpiin liittyviin tutkimuksiin.
Lastentautien tutkimussäätiö on 60 vuoden ajan tukenut suomalaista lastenlääketiedettä ja mahdollistanut sen, että lääkärit ja tutkijat ovat pystyneet työskentelemään maailman huippulaboratorioissa ja niistä saadut opit on voitu jalkauttaa Suomeen.
”Meillä Suomessa tehdään nykyään erittäin korkeatasoista lastentautien tutkimusta, ja suomalaislapset saavat maailman parasta hoitoa. Tutkimuksen ansiosta esimerkiksi synnynnäisistä munuaistaudeista, keskosuudesta tai leukemiasta johtuvien kuolemien määrää onnistuttiin vähentämään todella merkittävästi jo 1960–1990-luvuilla. Myös korkeatasoinen lasten diabetestutkimus on pystynyt selvittämään tyypin 1 diabeteksen syitä, tautiprosessia sekä mahdollista ennaltaehkäisyä, ja esimerkiksi suolistosairauksia ymmärretään nyt aiempaa paremmin”, Tor Bergman, Lastentautien tutkimussäätiön hallituksen puheenjohtaja, toteaa.
Juhlavuosi huipentuu ansioituneiden tutkijoiden palkitsemiseen
Lastentautien tutkimussäätiö on lahjoittanut tutkimukseen viimeisten 15 vuoden aikana yli 30 miljoonaa euroa. Apurahojen lisäksi säätiö palkitsee ansioituneita tutkijoita. Se on myös rahoittanut Helsingin yliopiston täysiaikaista Niilo Hallman -professuuria lähes 10 vuoden ajan sekä lastentautien tutkijoiden palkkaamista kaikissa Suomen yliopistosairaaloissa.
Lastentautien tutkimussäätiön juhlavuosi huipentuu marraskuun alussa, jolloin jaetaan joka viides vuosi myönnettävä Arvo Ylppö -palkinto kansainvälisesti ansioituneelle keskosten ja vastasyntyneiden tutkijalle sekä joka toinen vuosi myönnettävä Helena ja Niilo Hallman -palkinto nuorelle suomalaistutkijalle.
Lähde: Lastentautien tutkimussäätiö sr
Muuta luettavaa muualta
Etsitkö uutta puhelinta?
Etsitkö uutta puhelinta itsellesi, mutta et tiedä minkä puhelimen valitset? Tutustu gigantti puhelimet tai dna puhelimet aiheisiin ja saatat löytää itsellesi sopivan puhelimen itsellesi.
Netistä lainaa arjen tarpeisiin
Välillä tulee tilanteita, että tarvitset lainaa arjen menoihin. Jos tarvitset lainaa esimerkiksi harrastuksiin, remonttiin tai vaikka auton korjaukseen, niin tutustu eri lainoihin netistä. Netistä laina voi olla nopeampaa kuin itse konttorilla käynti.
Nettilainat.fi sivustolta löydät mm. Autolaina , Matkalaina , Yritysrahoitus , Vertaislainat ja paljon muuta tarjontaa. Käy tutustumassa nettilainat.fi sivustoon.
Samsung ja suosittu TikTok lanseeravat StemDrop -musiikkialustan
Uusi kansainvälinen musiikkialusta StemDrop heijastaa Samsungin sitoutumista luovan ilmaisun vahvistamiseen. TikTokin käyttäjät voivat sen avulla löytää uutta musiikkia ja aloittaa maailmanlaajuisia musiikkiyhteistöitä.
[…] ja oppilaitoksissa tehtävää nuorisotyötä. Avustusta myönnettiin valtakunnallisesti seitsemän miljoonaa euroa 152 […]