Eurojackpotissa jaossa perjantaina ennätykselliset 120 miljoonaa euroa
Eurojackpotin tiistain arvonnassa (krs 29/2022) ei löytynyt yhtään täysosumaa. Tämä tarkoittaa sitä, että ensi perjantaina tarjolla on Eurojackpotin historian suurin potti, jättimäiset 120 miljoonaa euroa.
Kierroksen oikea voittorivi on 20, 23, 24, 37 ja 43. Tähtinumeroiksi arvottiin 9 ja 10.
Arvonnassa löytyi neljä kappaletta 5+1-tuloksia, joilla voitti 891 000 euroa. Kaikki voitot matkasivat tällä kertaa Saksaan. Tiistain arvonnassa löytyi yhdeksän 5+0-tulosta, joista kolme osui Suomeen. Kuusamolainen ja lietolainen nettipelaaja kuittaavat itselleen 154 000 euron voiton. Kolmas voittaja oli asioinut Porissa kauppakeskus Pick & Payn R-kioskilla. Voittaja ei ollut käyttänyt pelatessaan Veikkaus-korttia, joten hänen tulee lunastaa voittonsa Veikkauksen pääkonttorista Helsingin Pohjois-Haagasta.
Tiistai-Jokerin voittorivi on 9 6 6 7 0 8 6. Kierroksella löytyi yksi 6 oikein -tulos, jolla Jyrängön Salessa Heinolassa piipahtanut pelaaja voittaa 20 000 euroa.
Perjantain Lomatonnin voittorivi on Marseille 5. Tonnin voittoja lähti jakoon kaksi kappaletta.
Lähde: Veikkaus
[…] 3. elokuuta veronpalautuksia saa 1,7 miljoonaa asiakasta yhteensä noin 712 miljoonaa […]
[…] 700 000 euroa, mikä vastaavasti vähensi säästöpaineita. Säästöistä suurin osa eli 2,9 miljoonaa euroa on tarkoitus toteuttaa rakenteellisilla ja muilla ratkaisuilla. […]
[…] tutkimussäätiö on myöntänyt lähes 2,3 miljoonaa euroa apurahoja lasten terveyteen ja hyvinvointiin kohdistuvaan tieteelliseen tutkimukseen vuodelle 2023. […]