Keskimaan S-Biili tuo pankki- ja asiakasomistajuuspalvelut asiakkaiden luokse pienemmille paikkakunnille

S-Biili eli kiertävä palveluauto tuo asiakasomistajuuden ja S-Pankin palvelut pienemmille paikkakunnille, keskittyen Jyväskylän ulkopuolelle. Osuuskauppa Keskimaan alueella S-Biili starttaa liikenteeseen maanantaina 4.4.2022, jolloin asiakkaat pääsevät asioimaan S-Biilissä Konnevedellä. Keskimaan alueella Keski-Suomessa palveleva S-Biili on toinen käyttöönotettu palveluauto Suomessa, ensimmäinen S-Biili aloitti Osuuskauppa PeeÄssän alueella Pohjois-Savossa helmikuun puolivälissä.

Osuuskauppa Keskimaa ja S-Pankki haluavat tehdä pankki- ja asiakasomistaja-asioiden hoitamisesta yhä helpompaa tuomalla palveluita myös pienemmille paikkakunnille kiertävän palveluauton avulla. S-Biilissä palvellaan asiakkaita samoissa asioissa kuin S-ryhmän toimipaikoissa sijaitsevilla Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteilläkin. Palveluautossa voi esimerkiksi liittyä asiakasomistajaksi ja hoitaa päivittäisiä pankkiasioita kuten avata tilin ja verkkopankkitunnukset sekä hakea pankki- tai luottokorttia.

− Olemme iloisia voidessamme tarjota henkilökohtaista palvelua myös niille Keskimaan asiakasomistajille, jotka esimerkiksi pitkän välimatkan takia eivät pääse asioimaan asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki-pisteillä, joita meillä on Jyväskylässä, Jämsässä, Keuruulla ja Äänekoskella. Aloitamme ensi viikolla S-Biilin kiertueen Konnevedeltä, Petäjävedeltä ja Karstulasta, ja jatkamme siitä yli 20 keskisuomalaisen paikkakunnan asiakkaiden pariin, kertoo Osuuskauppa Keskimaan talousjohtaja Niko Toivanen.

Käteistä S-Biilissä ei käsitellä turvallisuussyistä, mutta asiakkaita opastetaan nostojen ja talletusten tekemiseen S-ryhmän kauppojen kassoilla. Päivittäisiä pankkiasioita asiakkaat pystyvät hoitamaan kätevästi S-mobiilissa ja verkkopankissa. S-Biilissä opastetaan tarvittaessa myös S-mobiilin käyttöön liittyvissä asioissa.

– Meidän asiakasomistajuus- ja S-Pankki-asiantuntijamme odottavat innoissaan pääsevänsä S-Biilillä tien päälle ja palvelemaan asiakkaitamme uusissa puitteissa. S-Biilissä asiointi on yhtä turvallista kuin muissakin asiakaspalvelupisteissämme. Asiakkaat otetaan vastaan yksi kerrallaan auton sisälle rakennetussa toimistossa, jossa henkilökohtaisista asioista voidaan puhua kaikessa rauhassa ja turvallisesti. Asiointi tapahtuu kaupan aulasta saatavien vuoronumeroiden perusteella, Osuuskauppa Keskimaan S-Pankin palvelupäällikkö Katja Ratilainen tarkentaa.

Keskimaan S-Biili kiertää erikseen julkaistavan aikataulun mukaisesti viitenä päivänä viikossa. Palveluajat ovat arkisin klo 11–17 ja lauantaisin klo 10–16. Pysähdyspaikkoina toimivat paikallisen Salen tai S-marketin piha-alueet. S-Biilin kiertueaikataulu löytyy osoitteesta täältä.

Lähde: Osuuskauppa Keskimaa

Leave a Reply