Seitsemän miljoonaa euroa kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävään nuorisotyöhön

Aluehallintovirastot ovat myöntäneet avustusta kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävän nuorisotyön vahvistamiseksi. Avustuksella pyritään vähentämään koronapandemian aikaisten rajoitusten kielteisiä vaikutuksia nuoriin ja.

Osakkeet

Danske Bank: Lyhennysvapaa kiinnostaa asuntovelallisia edelleen vähemmän kuin koronakeväänä

Lyhennysvapaa tai laina-ajan pidentäminen kiinnostavat suomalaisia asuntovelallisia toistaiseksi huomattavasti vähemmän kuin koronakeväänä. Tämä käy ilmi Danske Bankin Asuntolainapulssista. Danske Bankin.

asuntolaina

Danske: Nuoret asuntovelalliset tuntevat lainansa heikosti – selvitä ainakin nämä 3 asiaa

Nuoret aikuiset ovat muita ikäryhmiä huomattavasti heikommin perillä asuntolainoistaan, käy ilmi Danske Bankin Asuntolainapulssista. Danske Bankin henkilöasiakkaiden lainoista vastaava johtaja.

Nousevat korot

Danske: Käänne parempaan edellyttää inflaation laskua ja vientinäkymien vakautumista

Nousevat korot ja maailmantalouden heikkeneminen varjostavat suomalaisten yritysten näkymiä, arvioi Danske Bank tuoreessa yritysten suhdannekatsauksessaan. Kustannusten nousu tasaantuu vähitellen, mutta.

Suomalaisista 66 prosenttia kokee sähkön ja ruokatuotteiden hintojen nousun sekä inflaation vakavaksi uhaksi yhteiskuntarauhalle

Markkinakatsaus: Korkohuippu siintää

Talouskasvu on hidastumassa ja yritystulosennusteet ovat laskussa. Inflaation kiivain vaihe on takanapäin, joskin riittävä maltillistuminen vie aikaa. Keskuspankkikorkojen lakipiste häämöttää.

RAHASTOPÄÄOMA KASVUSSA SUOTUISAN MARKKINAKEHITYKSEN ANSIOSTA

Blue Finance Suomi rikkoi luottojen hintasääntelyä – markkinaoikeus määräsi kiellon

Markkinaoikeus on kuluttaja-asiamiehen vaatimuksen mukaisesti kieltänyt luottoyhtiö Blue Finance Suomi Oy:tä 100 000 euron sakon uhalla jatkamasta lainvastaista kuluttajaluottojen hinnoittelua. Kuluttaja-asiamies.

säästäminen

OP: Suuryritysten huoli valtion velkaantumisesta kasvussa

Suomalaiset suuryritykset ovat huolissaan valtion velkaantumisesta, kertoo OP:n Suuryritystutkimus. Suuryritykset toivoisivat hallituksen purkavan aktiivisemmin rakenteellisia kitkatekijöitä ja kannustinloukkuja. Teollisuuspolitiikka tarjoaa.

Sijoittamisen verotus

Yli 70 prosenttia poliitikoista ei kiristäisi sijoittamisen verotusta

Poliittisista vaikuttajista 73 prosenttia ei suhtaudu myönteisesti sijoittamisen verotuksen kiristämiseen tulevalla vaalikaudella. Niin ikään 72 prosenttia poliittisista vaikuttajista ei suhtaudu.

Lastentautien tutkimussäätiö jakoi lastentautien tutkimukseen yli 2 miljoonaa euroa

Lastentautien tutkimussäätiö jakoi lastentautien tutkimukseen yli 2 miljoonaa euroa

60-vuotisjuhlavuottaan viettävällä säätiöllä on ollut ratkaiseva rooli siinä, että lastentautien tutkimus on kehittynyt Suomessa kansainväliselle huipputasolle. Lastentautien tutkimussäätiö on myöntänyt.

Korkokatto leikkaa jo liki 50 000 asiakkaan lainakustannuksia – korkokattosopimus tehdään noin joka kolmanteen uuteen asuntolainaan

Korkokatto leikkaa jo liki 50 000 asiakkaan lainakustannuksia – korkokattosopimus tehdään noin joka kolmanteen uuteen asuntolainaan

Tällä hetkellä korkokatto leikkaa lähes 50 000:n OP:n asiakkaan asuntolainan viitekorkoa. Vuoden loppuun mennessä korkokatto pienentää jo 100 000:n asiakkaan viitekorkoa. Korkojen.

OP: Hintojen nopea nousu näkyy kuluttajien käyttäytymisessä

Suuri luottokortti-vertailu: mikä on halvin luottokortti vuonna 2022?

Luottokortit ovat hyvin yleisiä maksuvälineitä, sillä ne ovat joustavia, käytännöllisiä ja turvallisia. Eri luottokorteilla on kuitenkin suuria eroja korkojen, maksimiluottojen.

Joka neljännellä suomalaisella ei ole lainkaan taloudellista puskuria

Joka neljännellä suomalaisella ei ole lainkaan taloudellista puskuria 

Noin joka neljäs suomalainen ei pystyisi elämään kuukauttakaan pelkillä säästöillä, selviää Danske Bankin tekemästä Lasikatto lompakossa -kyselytutkimuksesta. Pienituloisista 40 prosenttia.

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13