Suomen Pankki: Korkorahastojen suosio on kasvanut
Vielä vuonna 2022 korkorahastoista tehtiin selvästi eniten lunastuksia. Vuoden 2023 aikana suunta on kääntynyt. Tammi-syyskuussa 2023 korkorahastoihin tehtiin eniten merkintöjä. Uusia merkintöjä korkorahastoihin tehtiin 13,6 mrd. euron ja lunastuksia 11,3 mrd. euron edestä, eli nettomerkinnät korkorahastoihin olivat 2,4 mrd. euroa. Korkorahastoihin tehdyistä nettomerkinnöistä suurin osa (76 %) tehtiin lyhyen koron rahastoihin.
Tammi-syyskuussa 2023 toiseksi eniten nettomerkintöjä (1,9 mrd. euroa) tehtiin osakerahastoihin. Vastaavana aikana rahastotyypeistä ainoastaan kiinteistörahastoista tehtiin enemmän lunastuksia kuin uusia merkintöjä. Kiinteistörahastojen nettolunastukset olivat −200 milj. euroa. Vielä vuonna 2022 kiinteistörahastoihin tehtiin nettomääräisesti eniten uusia sijoituksia.
Tammi-syyskuussa 2023 eniten merkintöjä (2,2 mrd. euron arvosta) suomalaisiin sijoitusrahastoihin tekivät kotitaloudet. Näistä 63 % oli suomalaisten kotitalouksien tekemiä.
Vuonna 2022 sijoitusrahastojen rahastopääomakanta supistui tuntuvasti ja oli vuoden lopussa 137,5 mrd. euroa. Tammi-syyskuun 2023 aikana rahastopääomakanta on jälleen kasvanut. Syyskuun 2023 lopussa se oli 146,3 mrd. euroa. Kasvua selittävät vuoden 2023 aikana tehdyt uudet sijoitukset (4,7 mrd. euroa) ja rahastopääoman arvon kasvu (4,1 mrd. euroa). Arvon kasvu johtuu suurimmaksi osaksi osakesijoitusten arvon noususta.
Syyskuun 2023 lopussa osakerahastojen rahastopääomakanta oli 63,5 mrd. euroa ja korkorahastojen 54,8 mrd. euroa. Osake- ja korkorahastot kattavat 81 % sijoitusrahastojen koko rahastopääomakannasta. Pääomaltaan seuraavaksi suurimmat rahastotyypit ovat yhdistelmä- ja kiinteistörahastot.

Suurin osa korkorahastojen sijoituksista kohdistui ulkomaille
Syyskuun 2023 lopussa korkorahastojen 55,7 mrd. euron sijoituksista 24 % kohdistui kotimaahan ja 76 % ulkomaille.
Kotimaisista sijoituksista suurin osa (44 %) oli rahastojen keskinäisiä sijoituksia. Sijoituksista 33 % kohdistui suoraan joukkovelkakirjalainoihin, joista yli puolet oli yritysten liikkeeseen laskemia.
Korkorahastojen suurimmat ulkomaiset sijoitukset kohdistuivat Ruotsiin (6,7 mrd. euroa) ja Luxemburgiin (6,4 mrd. euroa). Ulkomaisista sijoituksista 78 % oli joukkovelkakirjalainoja, ja niistä 32 % oli yritysten ja 27 % pankkien liikkeeseen laskemia joukkovelkakirjalainoja.
Suomalaiset kotitaloudet sijoitusrahastojen suurin omistaja
Syyskuun 2023 lopussa suomalaiset kotitaloudet omistivat suoraan rahasto -osuuksia suomalaisista sijoitusrahastoista 32,1 mrd. euron edestä, mikä on 7 % enemmän kuin vuoden 2022 lopussa. Suurimmat sijoitukset kotitalouksilla olivat osakerahastoissa (12,8 mrd. euroa) ja toiseksi suurimmat korkorahastoissa (8,8 mrd. euroa). Suomalaisten kotitalouksien varoja kanavoituu myös runsaasti kotimaisiin sijoitusrahastoihin vakuutuslaitosten kanssa tehtyjen sijoitussidonnaisten vakuutussopimusten kautta. Suomen Pankin sijoitusrahastotilastoissa nämä näkyvät vakuutuslaitosten sijoituksina.
Tiedote/Lähde: Suomen Pankki (STT)

Muuta mielenkiintoista luettavaa:
Suomen Presidentinvaalit 2024
Suomen presidentinvaalit 2024 ovat vaalit, joissa valitaan maan valtionpäämies. Vaalit järjestetään joka kuudes vuosi, ja niihin osallistuvat ehdokkaat keräävät kannatusta äänestäjiltä. Presidentti johtaa ulkopolitiikkaa, nimittää hallituksen, ja hänen roolinsa on enimmäkseen edustuksellinen. Vaalit käydään suoralla kansanäänestyksellä, ja voittaja tarvitsee yli puolet äänistä tullakseen valituksi ensimmäisellä kierroksella. Toisella kierroksella kaksi suosituinta ehdokasta kilpailevat keskenään. Tutustu Suomen presidenttivaalit 2024 aiheeseen.
Apple iPhone 15: Tulevaisuuden Älypuhelin uusilla innovoinneilla
Apple iPhone 15 on huippuluokan älypuhelin, joka tarjoaa tehokkaan A16 Bionic -sirun, entistä kehittyneemmän kamerajärjestelmän ja 5G-yhteyden. Laite sisältää OLED Pro -näytön korkealla päivitysnopeudella ja parannetun akunkeston. Uusi MagSafe 2.0 mahdollistaa nopeamman langattoman latauksen ja liitettävyyden lisävarusteisiin. Tyylikkäässä muotoilussa on kestävät materiaalit ja entistä ohuempi rakenne. Apple iPhone 15 tarjoaa tulevaisuuden teknologian nykypäivän käyttäjille.
Iskunkestävä Puhelin – Luotettava kumppani kaikissa seikkailuissa
Iskunkestävä puhelin on välttämätön kumppani aktiiviselle elämäntavalle. Se tarjoaa suojaa pudotuksilta, kolhuilta ja vedenroiskeilta, jotta voit huoletta seikkailla missä tahansa ympäristössä. Iskunkestävät puhelimet eivät tingi suorituskyvystä, vaan tarjoavat silti nopeat yhteydet, terävän näytön ja pitkän akunkeston. Älä enää pelkää vaurioita tai särkyviä näyttöjä – iskunkestävä puhelin on ratkaisu, joka mahdollistaa seikkailut pelotta!
Google Pay – kätevä tapa maksaa ostoksia
Google Pay on helppo ja kätevä tapa maksaa ostokset Android-laitteella kaupoissa, verkossa ja sovelluksissa. Google Pay maksaminen onnistuu sadoissa sovelluksissa ilman maksutietojen ilmoittamista. Maksa liikennevälineessä, tilaa ruokaa tai osta lippu uuteen. Tutustu tästä: Google Pay Nordea oppaaseen.
[…] että tarvitset 7 000 euron lainan. Alisa Pankin tarjoama korko on aina yksilöllinen, mutta voimme laskea esimerkiksi 10 prosentin vuosikoron. Tähän laskelmaan […]
[…] määrän mukaan. Lainan kuluihin kuuluvat yleensä korko, avausmaksu ja käsittelymaksu. Lainan korko on yleensä korkeampi kuin lainalla, jossa hakijalla on puhtaat […]
[…] Raha siirtyy välittömästi, joten voit esimerkiksi maksaa ostokset tai siirtää rahaa ystäville ja […]
[…] lainat, jotka maksetaan takaisin nopeasti, yleensä 30 päivän kuluessa. Korko voi olla […]